Sulje

1h+kk+kph+vh , kerrostalo, 477 €/kk, 32 m²

vuokrahuoneisto, Turku, Varissuo, Valpuri Innamaan katu 6 B

Valoisa ja vaaleapintainen koti, läheltä Varissuon palveluita hissitalon toisesta kerroksesta.

Isot ikkunat ja vaaleat pintamateriaalit tuovat asuntoon mukavasti luonnonvaloa. Ikkunat ovat lännen suuntaan. Säilytystilaa vaatteille on eteisen puolella erillisessä vaatehuoneessa. Esimerkiksi sängyn saa sijoitettua alkoviin, jonka mitat ovat noin 180x200. Keittiön puolella on kaappitilaa astioille, ja myös keittiössä on ikkuna tuomassa valoa.

12 kk:n minimiasumisaika.

Varissuon Itäkeskuksessa toimii mm. elintarvikekauppoja, kirjasto, terveyskeskus, Kelan palvelupiste ja posti. Muita alueelta löytyviä palveluita ovat peruskoulu, lukio sekä erilaiset urheilumahdollisuudet. Varissuolta on myös hyvät joukkoliikenneyhteydet.

Pienen metsäalueen kupeeseen asettuva yhtiö sijaitsee vain noin 200 metrin päässä Varissuon liikekeskusta. Lähin bussipysäkki on läheisen Littoistentien varrella liikekeskuksen lähellä.

Yhtiössä on sauna asukkaiden iloksi,

ja lisäksi on autopaikkoja vuokrattavissa eParkingin kautta. Autopaikat ovat sähkötolpallisia, 13 €/kk. Autopaikan käyttösähkö tulee vuokralaisen maksettavaksi.

Taloyhtiön välittömässä läheisyydessä on pieni leikkipaikka.

Läheiset metsät tarjoavat luonnonrauhaa ja reittejä ulkoiluun. Varissuon frisbeegolfrata sijaitsee noin 700 metrin päässä.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 85,86 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Turku Varissuo
Valpuri Innamaan katu 6 B, 20610 TURKU
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 2/4
Vapautuminen: 1.3.2025
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h+kk+kph+vh
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 1976
Asuinpinta-ala: 32 m²
Kokonaispinta-ala: 32 m²
Tilat ja varustelu: taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: tyydyttävä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.
Kohdenumero: 1755405
Vuokra: 477 €/kk
Vakuus: 477,00 € tai 85,86 euron kertamaksu Takausvakuus-p
Vesimaksu: 24 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Muut kulut: Kaapeli-tv- ja laajakaistamaksu 3 €/kk., Lisätietoja internet-yhteydestä: Telia 50M, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Lisätietoja: Varastotilat: Varastokomero, Taloyhtiön yhteiset tilat:
taloyhtiösauna, ulkoiluvälinevarasto, Ikkunoiden ilmansuunnat: länsi
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Laminaattilattiat, seinäpinnat maalattu. Kylpyhuoneessa muovimattolattia.
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Jääkaappi-pakastin, sähköliesi
Taloyhtiön nimi: As Oy Lukkarinpuustelli
Tilat ja varustelu: hissi
Tulevat remontit: Katto: Kuntotarkastus, Huoneistojen märkätilat: Uusitaan yksittäin
tarvittaessa, kaivomuutokset, Yleiset tilat: Saunaosastojen
korjaukset, Vesi- ja viemärijärjestelmä: Kuntotutkimus 2025,
märkätilojen tarkastukset 2024, Ilmanvaihto: Ilmanvaihdon puhdistus
ja säätötyö
Energialuokka: E2018

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Ilmalankuja 2, 00240 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!