2h+k+kph+p , kerrostalo, 890 €/kk, 37,2 m²
vuokrahuoneisto, Helsinki, Toukola, Hämeentie 156 A
Luonnonläheisellä sijainnilla, hyvien liikenneyhteyksien äärellä sijaitseva koti, jossa todella toimiva pohjaratkaisu.
Tässä kodissa jokainen neliö on tehokkaasti käytetty. Kotoisaan keittiöön mahtuu kaappeihin ihan kivasti tavaraa. ja astianpesukonekin löytyy valmiina. Makuuhuoneessa sekä olohuoneessa on mukavasti tilaa. Myös säilytystilaa on jonkin verran. Parveke on mukava lisä, josta vanha tammi tuo hauskan yksityiskohdan näkymiin.
12 kk:n minimiasumisaika. Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Toukola on luonnonläheinen asuinalue, joka koostuu pitkälti tunnelmallisista, vanhoista puutaloista ja 50-luvun kerrostaloista, sekä uudemmasta Arabianrannan alueesta. Luonnon ja meren läheisyys ovat täällä käsinkosketeltavissa. Toukolan rantapuisto muodostaa laajan ja todella avaran puistoalueen, josta löytyy myös liikuntapuisto. Rantaa pitkin voi jatkaa matkaa esimerkiksi Vanhankaupunginkoskelle tai Annalan kartanolle.
Arabianrannan puolelta löytyy kattavasti peruspalveluita, kuten kauppakeskus Arabia. Myös kulkuyhteydet ovat hyvät, esimerkiksi keskustaan pääsee helposti raitiovaunulla. Alueella on myös ammattikorkeakoulut Arcada sekä Metropolia. Lapsiperheitä palvelevat useat päiväkodit, leikkipuistot sekä peruskoulu.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi
Sijainti: |
Helsinki
Toukola Hämeentie 156 A, 00560 HELSINKI |
---|---|
Vuokratyyppi: | vuokrahuoneisto |
Tyyppi: | kerrostalo |
Asumismuoto: | vapaarahoitteinen |
Kerros: | 1/4 |
Vapautuminen: | 1.4.2025 |
Vuokrasopimus: | toistaiseksi |
Kuvaus: | 2h+k+kph+p |
Huoneiden lukumäärä: | Kaksio |
Rakennusvuosi: | 1949 |
Asuinpinta-ala: | 37,2 m² |
Kokonaispinta-ala: | 37,2 m² |
Tilat ja varustelu: | parveke |
Yleiskunto: | hyvä |
Erityisiä ehtoja: | Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella. Asunnossa ei tupakoida. Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa. Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä. Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra. |
Kohdenumero: | 1773363 |
Lisätietoa: |
Vuokra: | 890 €/kk |
---|---|
Vakuus: | 890,00 € |
Vesimaksu: | 15 €/hlö/kk |
Lisätietoja kustannuksista: | Muut kulut: Vedenkulutus tasataan vastaamaan todellista kulutusta 1krt/vuodessa., Vesi: Kulutuksen mukaan, Vesimaksuennakko: 15,00 €/hlö/kk, Vesimaksu tasataan vastaamaan todellista kulutusta, Internet-yhteys: Taloyhtiön internet-yhteys: hinta 0,00 €/kk, Lisätietoja internet-yhteydestä: Telia Ethernet 50 M. Lisänopeudet vuokralainen hankkii itse., Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan |
Lemmikit sallittu: | sallittu |
---|---|
Tupakointi sallittu: | ei sallittu |
Lämmitysjärjestelmä: | Kaukolämpö |
Remontit: | LVIS-remontti 2008 |
Lisätietoja: |
Varastotilat: Kellarikomero, Lisätietoa varastotiloista: Vinttikomero jää vuokranantajan käyttöön., Lisätietoa pysäköinnistä: Isännöitsijän kautta jonottamalla. Autopaikan hinta on 20 ¤/kk., Taloyhtiön yhteiset tilat: ulkoiluvälinevarasto, Parvekkeen ilmansuunta: Itä, Ikkunoiden ilmansuunnat: itä, Näkymät: Näkymät 1.asuinkerroksen asunnosta ovat Verkatehtaanpuistoon Vanhankaupunginkosken suuntaan. |
Materiaalien kuvaus: | Pintamateriaalit: Parkettilattiat, seinät maalatut. Kylpyhuone laatoitettu. |
---|
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: | Käsisuihku, laatoitettu, peilikaappi, pesukoneliitäntä, pyyhekuivain, suihku |
---|
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: | Astianpesukone, erillinen uuni, jääkaappi-pakastin, keraaminen liesitaso, liesituuletin |
---|
Taloyhtiön nimi: | Asunto Oy Sato No 17 Annalansivu |
---|---|
Tulevat remontit: |
Kunnossapitotarpeet seuraavalle viidelle vuodelle Vuosi 2025: - Palovaroittimien asennus joka asuntoon, uuden lain myötä suosituksen mukaisessa laajuudessa (jokainen oh, mh ja eteinen). Samassa yhteydessä myös yleisten tilojen palovaroittimien uusinta, - Huoneistokierros, - Parvekekaiteiden käsijohteen (ei pinnojen) huoltoöljyäminen, - Porrashuoneen ulko-oven suunnittelutyö, jotta toteutus voisi olla 2026, Vuosi 2026: - Ilmanvaihtohormien puhdistus- ja säätö, - Viemärien huuhtelu ja kuvaus, - Porrashuoneen ulko-oven uusinta, Vuosi 2027: - Verto-vesimittarijärjestelmän uusinta VertoBlue-järjestelmällä, - Vesikattoremontin suunnittelu- ja urakkakilpailutus, Vuosi 2028: - Vesikattoremontti viimeistään. Remontin suunnittelu ja urakkakilpailutus 2027. |
Energialuokka: | F2018 |
Vuokraovi.comin ja Profinderin tarjoamaa alueen paikallistietoa. Palveluiden tiedot perustuvat Profinderin dataan eivätkä ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.
Tiedossa olevat palvelut: |
|
---|