Sulje

2h+kk+kph+p , kerrostalo, 790 €/kk, 40 m²

vuokrahuoneisto, Helsinki, Kallio, Aleksis Kiven katu 10b A

Kuudennen kerroksen sisäpihan parvekkeellinen kaksio.

Asunnossa on selkeä pohjaratkaisu, jossa kaikille toiminnoille on oma paikkansa. Tilava kylpyhuone, jonne mahtuu myös pyykinpesukone, joskin pohjakerroksesta löytyy myös taloyhtiön pesutupa. Makuu- ja olohuoneen välissä on väliovi, josta pääsee myös huoneesta toiseen. Olohuoneesta on käynti sisäpihan puolella olevaan parvekkeelle.

Sijainti on mainio, sillä lukuisat palvelut ja julkiset kulkuvälineet ovat helposti saavutettavissa.

Kallio on ennestään tunnettu työväen asuttamana alueena. Viime vuosien aikana Kallio on muuttunut urbaaniksi alueeksi, jossa on toinen toistaan trendikkäämpiä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita sekä kuppiloita. Eloisa kaupunginosa puhkuu trenditietoisuutta ja houkuttelee keskeisellä sijainnillaan sekä hyvillä liikenneyhteyksillään.

Kaunis Töölönlahti reunustaa Kalliota ja se onkin monien suosima istuskelupaikka kesäisin. Alueella on muutenkin lukuisia puistoja, mm. Karhupuisto ja Pengerpuisto, jotka ovat niin populäärikulttuurissa kuin asukkaidenkin tietoisuudessa ensisijainen paikka viettää aikaa. Puistoissa järjestetään erilaista toimintaa sekä tapahtumia vuodenajasta riippumatta.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Helsinki Kallio
Aleksis Kiven katu 10b A, 00500 HELSINKI
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 6/7
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2h+kk+kph+p
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 1958
Asuinpinta-ala: 40 m²
Kokonaispinta-ala: 40 m²
Tilat ja varustelu: parveke
Yleiskunto: tyydyttävä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.

Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Kohdenumero: 1785236
Vuokra: 790 €/kk
Vakuus: 790,00 €
Vesimaksu: 19,5 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Internet-yhteys: Taloyhtiön internet-yhteys: hinta 0,00 €/kk, Lisätietoja internet-yhteydestä: DNA taloyhtiölaajakaista perusnopeudella 10M, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Remontit: 2017 Hissien peruskorjaus,
2022 Huoneistoparvekkeiden uusiminen,
Lisätietoja: Varastotilat: Vinttikomero, Taloyhtiön yhteiset tilat: väestönsuoja,
Lisätietoa taloyhtiön tiloista: pyöräsuoja, Lisätietoa kohteen
vapautumisesta: Heti vapaa, Parvekkeen ilmansuunta: Etelä, Ikkunoiden
ilmansuunnat: etelä, Näkymät: Näkymät ovat sisäpihalle etelän
suuntaan.
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Muovimatto ja maalatut seinät.
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Käsisuihku, laatoitettu, peilikaappi, pesukoneliitäntä, pyyhekuivain, suihku
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Sähköliesi
Taloyhtiön nimi: Vanhojen automiesten asunto-osakeyhtiö
Tilat ja varustelu: hissi
Tulevat remontit: 2025 Lukituksen uusiminen,
2026 Ovipuhelinjärjestelmän uusiminen, Porrashuoneiden ikkunoiden
huoltomaalaus/kunnostus,
2028 Porrashuoneiden kunnostus,
2029 Julkisivujen kunnostus
Energialuokka: E2018

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Teollisuuskatu 21, katutaso, 00510 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!