Vuokrattavana 1.11. alkaen lattiapinta-alaltaan n.27m2 puutaloyksiö rauhallisella alueella lähellä keskustaa. Asunto koostuu tupakeittiöstä sekä kahdesta alkovista, joista toisessa on paikka sängylle ja toista voi hyvin käyttää esimerkiksi vaatehuoneena. Asunnossa on paikat sekä pyykin- että astianpesukoneelle, ja molemmat kuuluvat vuokraan. Tupakeittiön nurkassa on täysin toimiva puuhella, joka antaa halutessa lisälämpöä talvisin. Pihalta löytyy asukkaiden vapaassa käytössä oleva pihasauna puukiukaalla. Myös asuntokohtainen häkkivarasto löytyy ja se sijaitsee talon kellarikerroksessa. Jos keskustaan suuntaan ei halua kävellä tai pyöräillä, niin talon vierestä löytyy myös bussipysäkki.
Ensisijaisesti haussa on pitkäaikainen vuokralainen edellisen pitkäaikaisen tilalle, jolloin sopimuksessa ensimmäinen irtisanomisaika sijoitetaan 11kk päähän sopimuksen solmimisesta. Tarvittaessa voi kuitenkin olla mahdollista sopia myös lyhyemmistä vuokra-ajoista. Lisäksi luottotiedot tarkistetaan, kotivakuutusta edellytetään sekä kotieläimistä sovitaan erikseen. Luottotiedottomuus ei ole ehdoton este. Vakuus 1-2 kuukauden vuokraa vastaava summa, tapauskohtaisesti.
Vuokran suuruus 525€ + vesimaksu 20€/kk. Vuokralainen solmii itse sähkösopimuksen sähköyhtiön kanssa.
Asuntoa vuokraa hyvää vuokraustapaa noudattava, joustava sekä helposti ja nopeasti tavoitettavissa oleva yksityinen vuokranantaja, joten ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan näyttö asunnolle! Yhtyettä ottaessasi lisääthän mukaan myös pienen kuvauksen asunnontarpeestasi ja itsestäsi, kiitos!
Vuokraovi.comin ja Profinderin tarjoamaa alueen paikallistietoa. Palveluiden tiedot perustuvat Profinderin dataan eivätkä ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.
Tiedossa olevat palvelut:
Palvelut
expand_more
Sähkö
Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle.Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä.Tutustu!
Ota yhteyttä
Juha Hyssälä
Puh: 050610134
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.
Ota yhteyttä
Juha Hyssälä
Puh: 050610134
Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella
Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.
Vakuuden määrä
€
Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk
Takausvakuutusmaksun kuukausierä on 1% vuokravakuuden määrästä