Sulje

2h+avok+kph+s+lasit. terassi ..., kerrostalo, 820 €/kk, 46,5 m²

vuokrahuoneisto, Espoo, Eestinlaakso, Eestinlaakso 5 D

Ihana ja uudenveroinen koti, maan tasalta lasitetulla terassilla ja metsäisillä maisemilla.

Vuonna 2023 valmistunut talo on moderni ja se on savuton yhtiö. Kodin pohjaratkaisu on toimiva; vaaleassa keittiössä on hyvin kaappitilaa ja integroidut laadukkaat kodinkoneet. Säilytystilaa on eteisen lisäksi varsin runsaasti makuuhuoneessa, josta käynti on terassille, joka on pohjoiseen.

Ikkunat olohuoneessa ja keittiössä puolestaan avautuvat itään taloyhtiön sisäpihalle tarjoten miellyttävän valon ja rauhallisen näkymän kallioiseen metsään.

Asunnon yhteydessä on vuokrattavissa autohallipaikka 60€/kk

12 kk:n minimiasumisaika. Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.

Eestinlaakso on vehreä, pientalovalovaltainen ja viihtyisä alue. Viereinen Länsiväylä takaa helpon liikkumisen ympäri pääkaupunkiseutua. Myös busseilla pääsee kätevästi kulkemaan esimerkiksi kauppakeskus Iso Omenaan tai Tapiolan kaupunginosaan, jossa on mm. kauppakeskus Ainoa. Palveluita löytyy myös ihan lähistöltä mm. Espoonlahdesta ja Suomenojalta. Lähelle sijoittuu useampi päiväkoti sekä alakoulu.

Alue on ihanan luonnonläheistä monine puistoineen. Espoon keskuspuisto on vieressä, ja siellä pääsee nauttimaan metsistä, kallioalueista, soista sekä niityistä. Talvisin puistossa on kattava latuverkosto.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 147,60 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Espoo Eestinlaakso
Eestinlaakso 5 D, 02280 ESPOO
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 2/5
Vapautuminen: 15.4.2025
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2h+avok+kph+s+lasit. terassi
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 2023
Asuinpinta-ala: 46,5 m²
Kokonaispinta-ala: 46,5 m²
Tilat ja varustelu: oma sauna, taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.

Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1 kk:n vuokra.
Kohdenumero: 1773383
Vuokra: 820 €/kk
Vakuus: 820,00 € tai 147,60 euron kertamaksu Takausvakuus-
Vesimaksu: 22 €/hlö/kk
Autopaikka: 60 €/kk
Lisätietoja kustannuksista: Vesimaksuennakko: 22,00 €/hlö/kk, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Lisätietoja: Varastotilat: Kellarikomero, Taloyhtiön yhteiset tilat: pesutupa,
pyörävarasto, taloyhtiösauna, ulkoiluvälinevarasto, Parvekkeen
ilmansuunta: Pohjoinen, Ikkunoiden ilmansuunnat: itä
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Parkettilattiat ja maalatut seinät
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Allaskaappi, käsisuihku, laatoitettu, peilikaappi, pesukone, pesukoneliitäntä, suihku, suihkuseinä
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Astianpesukone, erillinen uuni, integroidut kodinkoneet, jääkaappi-pakastinlokero, liesituuletin
Taloyhtiön nimi: As Oy Espoon Katajakallio
Tilat ja varustelu: hissi
Energialuokka: B2018

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Teollisuuskatu 21, katutaso, 00510 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!