Tilava ja valoisa yksiö suositulta Arabianrannan alueelta! Asunnossa on kaunis vaalea laminaatti ja moderni keittiö. Kylpyhuoneessa on tila- ja liitäntävaraus pyykinpesukoneelle.
Huomioithan, että asunnon kuvat ovat toisesta vastaavasta asunnosta. Asuntoon pääsee tutustumaan ennen vuokrauspäätöksen tekemistä.
Arabianrannassa asutaan tiiviisti ja kaupunkimaisesti moderneissa kerrostaloissa ratikkaradan varrella, mutta samalla luonnonläheisesti meren rannalla. Alueen rakentaminen aloitettiin 2000-luvun taitteen jälkeen, ja asuntokanta edustaa nykyaikaista rakentamista yhteisellä taideteemalla. Kaunista suunnittelua ja taideteoksia näkyy talojen julkisivuissa, porrashuoneissa ja pihoilla.
Vuonna 2016 valmistunut talo edustaa alueen uudempaa rakennuskantaa. 14-kerroksisen rakennuksen ylimmistä kerroksista avautuu upea merinäköala. Meren rantaan pääsee muutamassa minuutissa, ja rantapuiston avarissa maisemissa on mahdollista kävellä vaikka Vanhankaupunginkoskelle. Lähistöllä sijaitsee liikuntapuisto, jossa on mahdollista harrastaa useita lajeja tenniksestä jalkapalloon. Talvisin puistoon jäädytetään luistelukenttä. Päivittäisostokset hoituvat lähellä, Arabiankadulla sijaitsevassa ruokakaupassa tai alle kilometrin päässä Kauppakeskus Arabiassa.
Taloyhtiössä on 65 asuntoa, joissa jokaisessa on oma parveke, vähintään ranskalainen sellainen. Taloyhtiön yhteiset tilat ovat talosaunat, pesutupa, kerhotila sekä kellarivarastot. Rakennukseen ei kuulu omaa sisäpihaa. Taloyhtiöstä on mahdollista vuokrata myös autopaikka.
Asunnoissa laminaattilattiat ja astianpesukoneet. Osassa asuntoja on oma sauna.
Vuokrasopimuksen ehdot:
- Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi, irtisanomisaika 1 kk.
- Vakuus 1 kk vuokraa vastaava.
- Ei erillistä vesimaksua.
- Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen, sekä sitoutuu ottamaan kotivakuutuksen.
- Vuokraan sisältyy 50 M laajakaistayhteys.
- Laaja tupakointikielto kaikkiin uusiin vuokrasopimuksiin: Tupakointi kielletty myös taloyhtiön yhteisillä piha-alueilla ja parvekkeilla.
- Lemmikkieläimet sallittu.
- Energialuokka B.
Kiinnostuitko kohteesta? Jätä asuntohakemus!
Voit lukea lisää vastuullisuudesta Varman asunnoissa:
https://www.varma.fi/vuokra-asunnot/ajankohtaista-vuokra-asunnoista/artikkelit/usein-kysyttya-varman-asuntojen-vastuullisuudesta/