Tämä ihastuttava koti omaa hyvän kokoiset huoneet. Keittiö ja olohuone yhdistyvät näppärästi avokeittiön ansiosta, mutta ovat kuitenkin fiksusti erillään eri puolilla huonetta. Ikkunat ja lasiliukuovet parvekkeelle avartavat huoneiston tunnelmaa luonnonvalon ansiosta. Kylpyhuoneesta löydät paikan omalle pyykinpesukoneelle. Tähän kotiin on lemmikit neuvoteltavissa.
Asunnolta on loistavat kulkuyhteydet. Ratikkapysäkki on ihan vieressä ja Ruoholahden metroasemalle on matkaa alle kilometri. Pyörätie Baanaa pitkin polkaisee keskustaan suorinta tietä vain 1,3 kilometriä ja Ruoholahden läpi pääsee autolla helposti suoraan Länsiväylälle. Lähikauppa Lidl on myös kävelymatkan päässä asunnolta.
Järjestämme asuntoesittelyt asuntohakemusten perusteella, hakemus ei ole sitova. Hakemuksen voi jättää kotisivuiltamme www.asuntokanava.fi. Luottotiedot tarkistetaan ennen vuokrasopimuksen solmimista. Uudella asukkaalla tulee olla sopimuksen alkaessa vuokrakohteeseen tehty vastuuosan sisältävä kotivakuutus sekä vaadittavat vakuudet.
Lemmikit neuvoteltavissa. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä vuokralaisella on 11 kk hallinnan siirtymispäivästä ja siten asumisajan tulee olla vähintään 1 vuosi. Vuokralainen voi irtisanoa sopimuksen päättymään ennen ensimmäistä mahdollista irtisanomispäivää maksamalla vahingonkorvauksena kahden (2) kuukauden vuokraa vastaava summa. Vuokrasopimus: ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä 11kk hallinnan siirtymispäivästä.
Vesi: mittarin mukaan, taloyhtiön kulloinkin perimällä hinnalla (vesimaksuennakko 25 €/hlö/kk, tasataan kulutuksen mukaan). Sähkö: vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen. Lisäksi muut mahdolliset käyttömaksut taloyhtiölle. Veden kuutiohinnat (14.3.2025): Kylmä vesi 4,10 €/m3 Lämmin vesi 10,30 €/m3.
Parveketyyppi: lasitettu. Pesutilojen kuvaus: Kylpyhuoneen ja erillis-wc:n laattalattioissa on mukavuuslattialämmitys, joka on kytketty asunnon sähköjärjestelmään. Saa pitää lemmikkejä.
Lattiamateriaali: parketti. Seinämateriaali: maalattu. Työtaso: laminaatti. Varustus: Asuntojen kodinkoneet vaihtelevat kalustekaavioiden mukaan. Keittiöissä on kalusteuuni, induktiokeittotaso, mikroaaltouuni, kalustepeitteinen astianpesukone ja jääkaappipakastin. Ruoanlaittotilanteissa voidaan liesikuvun tehostuspelti avata, jolloin liesikuvun kautta poistetaan suurempi ilmamäärä kuin normaalitilanteessa. Tällöin myös tuloilman määrää lisätään.
Vuokraovi.comin ja Profinderin tarjoamaa alueen paikallistietoa. Palveluiden tiedot perustuvat Profinderin dataan eivätkä ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.
Tiedossa olevat palvelut:
Palvelut
expand_more
Sähkö
Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle.Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä.Tutustu!