Tämä kaunis kaupunkikoti on mahdollista vuokrata myös kalustettuna.
Sijainti on keskeinen hyvien palvelujen ja liikenneyhteyksien äärellä, mutta asunto sijaitsee rauhallisen sisäpihan puolella. Asunto on ensimmäisessä kerroksessa mutta ei kuitenkaan aivan maan tasalla.
Kauniin vaaleasävyisen huoneen yhteydessä on käytännöllinen avokeittiö.
Siistissä kylpyhuoneessa on paikka pienelle pesukoneelle ja taloyhtiössä on myös pesutupa.
Kylpyhuoneessa oleva pesukone voi jäädä vuokralaisen käyttöön.
Kallio on ennestään tunnettu työväen asuttamana alueena. Viime vuosien aikana Kallio on muuttunut urbaaniksi alueeksi, jossa on toinen toistaan trendikkäämpiä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita sekä kuppiloita. Eloisa kaupunginosa puhkuu trenditietoisuutta ja houkuttelee keskeisellä sijainnillaan sekä hyvillä liikenneyhteyksillään.
Kaunis Töölönlahti reunustaa Kalliota ja se onkin monien suosima istuskelupaikka kesäisin. Alueella on muutenkin lukuisia puistoja, mm. Karhupuisto ja Pengerpuisto, jotka ovat niin populäärikulttuurissa kuin asukkaidenkin tietoisuudessa ensisijainen paikka viettää aikaa. Puistoissa järjestetään erilaista toimintaa sekä tapahtumia vuodenajasta riippumatta.
12 kk:n minimiasumisaika. Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra
Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 134,82 euroa.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi