Sulje

1h+kk+kph+parvi , kerrostalo, 830 €/kk, 30 m²

vuokrahuoneisto, Helsinki, Kamppi, Fredrikinkatu 28 B

Ihastuttava, tunnelmallinen ja todella toimivapohjainen koti kauniista jungend talosta.

Tämä koti muuntautuu moneksi, tänne saat makuupaikan lisäksi paljon muutakin. Kauniin väliseinän ansiosta keittiön yhteyteen saa mahtumaan pienen ruokapöydän ja etätyöpisteen.

Tilaa jää runsaasti makuupaikalle ja sohvaryhmälle. Myös parvelle saa halutessaan tehdä makuupaikan, näin tilaa jää alas entistä enemmän.

**Ei erillistä vesimaksua.

Kamppi on tietysti tunnettu Kampin keskuksesta, mutta alue tarjoaa paljon muutakin kuin shoppailua ja kattavia liikenneyhteyksiä kaupungin ytimessä. Tarjolla on myös runsaasti kulttuuria, mm. Tennispalatsissa ja Lasipalatsin yhteydessä olevassa taidemuseo Amos REXissä.

Kampin alue jatkuu merenrantaan asti, Hietalahden torille. Ydinkeskustan sykkeestä siirryttäessä kohti rantaa, on matkalla niin pieniä putiikkeja kuin myös esimerkiksi Vanha kirkkopuisto, joka tunnetaan myös nimellä Ruttopuisto.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 149,40 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Helsinki Kamppi
Fredrikinkatu 28 B, 00120 HELSINKI
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 4/5
Vapautuminen: 1.6.2024
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h+kk+kph+parvi
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 1903
Asuinpinta-ala: 30 m²
Kokonaispinta-ala: 30 m²
Tilat ja varustelu: taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.
Kohdenumero: 1625868
Vuokra: 830 €/kk
Vakuus: 830,00 € tai 149,40 euron kertamaksu Takausvakuus-
Vesimaksu: 0 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Remontit: Ikkunat 1994
Peltikatto 1992
Sähkönousut 1993
Porrashuoneet 1994
Sisäpihan julkisivut 1994
Kadun puolen julkisivut 2001
Vesi- ja viemärijohtosaneeraus 2006
Kaukolämpölaitteet 2010
Pihan viemärit,
sadevesijärjestelmät ja vesijohdot
2013
Bulevardin puoli, ikkunoiden huoltomaalaus 2014
Peltikaton maalaus ja kattoturvatuotteet 2017
Keittiöporrashuoneiden maalaus 2019
Huoltomaalaus,
sisäpihan ikkunat ja parvekeovet
2019
Huoltomaalaus, kadunpuoleisten
liikehuoneistojen ikkunat ja ovet
2019
Sisäpihalla A-portaan portaiden uusinta 2019
Huoltomaalaus, Fredrikinkadunpuoleiset
huoneistojen ikkunat
2020
Porrashuoneiden tuuletusparvekkeiden
korjaus
2020
Vesikaton vuotokohtien vauriokorjaukset 2020
Sisäpihan A-portaan
huoneistoparvekkeiden kunnostus
2021
Nuohoustasot savupiippujen ympärille 2022
Porrashuoneen huoltomaalaus, A-rappu 2023
Lisätietoja: Varastotilat: Ei erillistä varastotilaa, Taloyhtiön yhteiset tilat:
taloyhtiösauna, Ikkunoiden ilmansuunnat: koillinen
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Allaskaappi, laatoitettu, peilikaappi, pyyhekuivain, suihku
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Jääkaappi-pakastin, liesituuletin, pyykinpesukoneliitäntä, sähköliesi
Taloyhtiön nimi: Bostads Aktiebolaget Orion Asunto Osakeyhtiö
Tilat ja varustelu: hissi , hissi
Tulevat remontit: Arvio kunnossapitotarpeesta seuraavan viiden vuoden aikana:
sähköautojen latauspisteet sisäpihan autopaikoilla ja talleissa,
saunan kunnostus,
pihakannen kaivot - kaivojen kaatokorjaukset,
porrashuoneiden maalaus
Energialuokka: F2013

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Ilmalankuja 2, 00240 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!