Close

1h+k+kph+parveke , block of flats, 785 €/m, 33.5 m²

apartment rental, Helsinki, Käpylä, Untamontie 13 D

Viihtyisä koti hyvällä sijainnilla!

Kodissa on tilava pohjaratkaisu - erillisen keittiön yhteyteen mahtuu sijoittamaan ruokapöydän ja muuhun huoneeseen jää mukavasti tilaa sängylle ja vaikka työpisteelle. Kylpyhuoneessa on hyvin säilytystilaa sekä pyykinpesukone valmiina asukkaan käyttöön. Koti sijaitsee viihtyisällä alueella, kulkuyhteydet ovat sujuvat moneen suuntaan ja lähistöltä löytyvät kaikki päivittäispalvelut. Lähin bussipysäkki löytyy samalta kadulta ja lähikauppaan kävelee muutamassa minuutissa.

Viihtyisä Käpylä sijaitsee viitisen kilometriä keskustasta pohjoiseen. Kerrostaloalueiden, kuten Olympiakylän ja Kisakylän, lisäksi Puu-Käpylä on haluttua asuinaluetta. Se onkin täynnä kauniita, 1920-luvulla rakennettuja puutaloja, ja on valloittanut monien sydämet yhteisöllisyydellään ja kylämäisyydellään. Alueella pärjää hyvin ilman autoakin, sillä liikkumaan pääsee niin raitiovaunulla, busseilla kuin lähijunillakin.

Käpylästä löytyy myös mm. kirjasto, kirkko, ruokakauppoja, useampi päiväkoti sekä Käpylän peruskoulu. Urheilemaan pääsee vaikkapa Käpylän liikuntapuistossa tai Akseli Toivosen kentällä. Ulkoilemaan voi suunnata Taivaskalliolle tai Louhenpuistoon, josta löytyy myös koirapuisto. Kävelymatkan päässä ovat myös mm. Vanhankaupunginkoski ja Kumpulan siirtolapuutarha.

12 kk:n minimiasumisaika. Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 141,30 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Location: Helsinki Käpylä
Untamontie 13 D, 00610 HELSINKI
Rental type: apartment rental
Housing type: block of flats
Accommodation type: non-subsidised
Floor: 2/3
Vacancy: 4/1/25
Lease: until further notice
Description: 1h+k+kph+parveke
Number of rooms: 1 room
Construction year: 1940
Living area: 33.5 m²
Total area: 33.5 m²
Features: balcony, common sauna
Condition: good
Special terms: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Asuntoon ei tuoda lemmikkieläimiä.
Asuntoon jää vuokralaisen käyttöön: pyykinpesukone,
Vuokranantaja ei vastaa seuraavien laitteiden huollosta eikä uusimisesta: pyykinpesukone,
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.

Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Rental number: 1773376
Rent: 785 €/m
Deposit: 785,00 € tai 141,30 euron kertamaksu Takausvakuus-
Water: 0 €/person/m
Information about costs: Internet-yhteys: Taloyhtiön internet-yhteys: hinta 0,00 €/kk, Lisätietoja internet-yhteydestä: DNA 25M, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
pets allowed: not allowed
smoking allowed: not allowed
Heating: Kaukolämpö
Further information: Varastotilat: Kellarikomero, Taloyhtiön yhteiset tilat: mankeli,
pesutupa, taloyhtiösauna, ulkoiluvälinevarasto
Materials and equipment: Laatoitettu, lattialämmitys, peilikaappi, pesukone, pesukoneliitäntä, suihku. Lisätietoja: Kuivauspatteri
Materials and equipment: Astianpesukone, astianpesukoneliitäntä, jääkaappi-pakastinlokero, keraaminen liesi, liesituuletin, mikroaaltouuni. Lisätietoja: Uuni
Name: As Oy Untamontie 13
Future renovations: Korjaustarvesuunnitelma tulevalle 5 vuoden jaksolle:
1-5 vuotta:
- julkisivujen kuntoa seurataan, kuntoarvio (=kopokartoitus) on
tilattu
- ikkunoiden huoltomaalaus
5 vuotta ja eteenpäin:
Julkisivujen / parvekkeiden kunnostus.
Energy class: F2018

Services

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
This page may not contain all information of this rental property. Please check the information with the advertiser.

Contact

Vuokraturva Oy LKV [A]
Teollisuuskatu 21, katutaso, 00510 HELSINKI
Phone: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / month

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Interested? Contact me!