Sulje

1h+kk+kph+alkovi+lasitettu par ..., kerrostalo, 548 €/kk, 29 m²

vuokrahuoneisto, Kerava, Kannisto, Neulaskuja 2 B

Juuri putkiremontista valmistunut koti!

Tämä valoisa parvekkeellinen yksiö hurmaa vaaleilla pinnoilla ja hyvällä pohjaratkaisulla.

Asunto sijaitsee yhtiön talon ensimmäisessä asuinkerroksessa, ei kuitenkaan maantasalla.

Isoista ikkunoista ja parvekkeelta aukeaa näkymät vehreälle ja puistomaiselle etupihan puolelle kaakkoon.

Kylpyhuone on täysin uusittu ja sinne mahtuu parhaiten kapea pesukone.

Talon saunaosasto on vielä remontissa. Saunaosasto, pyörävarasto, kuivaushuone ja asuntokohtaiset varastokopit palautuvat asukkaiden käyttöön toukokuun aikana.

Kannisto sijaitsee Keravan keskustan eteläpuolella, Savion kaupunginosassa.

Kannistossa on ympärivuorokautinen lähikauppa Alepa ja laajemmin palveluita löytyy Keravan keskustasta noin 10 minuutin kävelymatkan päästä.

Pyörätieverkosto on hyvä Keravalla, joten Kannistostakin pääset kätevästi kevyenliikenteenväyliä pitkin liikkumaan. Keravan juna-asemalle on matkaa kävellen noin 10 minuuttia ja Savion asemalle puolestaan kävelee noin 20 minuutissa.

Kannistossa on Keravan ainoa ruotsinkielinen koulu ja päiväkoteja on pari kappaletta.

Sompion puolella on koirapuisto muutaman minuutin päässä.

Viihtyisällä ja vehreällä Keravalla arki on sujuvaa sen lyhyiden välimatkojen ja toimivien palveluiden ansiosta. Muun muassa kauppakeskittymät, terveyspalvelut ja koulut sekä päiväkodit saavuttaa helposti vaikka kävellen tai pyöräillen.

Pääkaupunkiseudulle ja muihin naapurikuntiin matkat taittuvat nopeasti julkisilla tai omalla autolla, ja Helsinkiin juna puksuttaa vain 20 minuutissa.

Kerava on panostanut ulkoilu- ja viheralueisiinsa, jonne kaupunkilaiset pääsevät haukkaamaan happea arjen tohinoiden keskeltä. Suosittelemmekin tekemään retken Ollinlammen nuotiopaikalle tai ulkoilemaan Keinukallion valaistuilla poluilla luonnon helmassa, joilla talvisin kulkee myös hiihtoladut.

Keravan erikoisuus on kriketti, sillä kaupungista löytyy Suomen ainoa kansainväliset standardit täyttävä krikettikenttä. Keravaa voidaankin siksi kutsua Suomen krikettipääkaupungiksi.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Kerava Kannisto
Neulaskuja 2 B, 04260 KERAVA
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 1/3
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h+kk+kph+alkovi+lasitettu par
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 1973
Asuinpinta-ala: 29 m²
Kokonaispinta-ala: 29 m²
Tilat ja varustelu: parveke, taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.

Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Kohdenumero: 1764612
Vuokra: 548 €/kk
Vakuus: 548,00 €
Vesimaksu: 20 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Vesimaksuennakko: 20,00 €/hlö/kk, Vesimaksu tasataan vastaamaan todellista kulutusta, Internet-yhteys: Vuokralainen tekee, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Maalämpö
Remontit: 2024 linjasaneeraus
2002 Kylpyhuoneiden kosteuskartoitus,
2003 Parveke- ja julkisivukuntotutkimus,
2005 Parveke- ja julkisivuremontti,
Parvekkeiden epoksipinnoite,
Parvekelasitus puuttuviin huoneistoihin,
2007 Kuivaushuoneen puhallin,
2013 Katon kuntotarkastus ja viemäreiden kuntotutkimus,
2015 Katot,
2016-2017 Maalämpö ja lämmöntalteenotto,
2022 Parvekelasituksien kuntotarkastus
Lisätietoja: Varastotilat: Varastokomero, Taloyhtiön yhteiset tilat:
askarteluhuone, kuivaushuone, taloyhtiösauna, tekninen tila,
ulkoiluvälinevarasto, väestönsuoja, Parvekkeen ilmansuunta: Kaakko,
Ikkunoiden ilmansuunnat: kaakko, Näkymät: talon etupihalle.
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Seinät maalattu, lattiassa laminaatti.
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Allaskaappi, käsisuihku, kääntyvä suihkuseinä, laatoitettu, lattialämmitys, peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku. Lisätietoja: Kylpyhuoneeseen mahtuu parhaiten kapea pesukone.
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Astianpesukone, jääkaappi-pakastinlokero, liesituuletin, sähköliesi
Taloyhtiön nimi: As Oy Neulaskuja 2
Tulevat remontit: 2026 Salaojien kuvaus ja huuhtelu,
2028 elementtisaumojen uusiminen,
2030 ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen
Energialuokka: F2013

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Teollisuuskatu 21, katutaso, 00510 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!