Sulje

1h + kn , kerrostalo, 510 €/kk, 24 m²

vuokrahuoneisto, Kuopio, Keskusta, Puistokatu 10 B

Persoonallinen pikkuyksiö loistavalta paikalta keskustasta, aivan torin palveluiden läheisyydessä. Keittonurkkauksessa jo vanhemmat mutta siistit kaapistot, jääkaappi sekä uusittu liesi. Kaakeloidussa wc/kylpyhuoneessa suihku ja uusitut kylpyhuoneen kaapistot. Oma pyykinpesukone ei mahdu kylpyhuoneeseen, mutta taloyhtiöllä on hyvä pesutupa. Asunnossa on uusi laminaattilattia. Taloyhtiön peruskorjaus valmistunut 2002, jonka yhteydessä myös saunaosasto remontoitu kauniisti. Huoneisto vuokrataan mielellään pidemmäksi aikaa, kuitenkin vähintään vuodeksi. Vuokralainen voi halutessaan neuvotella esimerkiksi seinien maalauksesta tms.

Asunto kuvattu 02/2025

HUOMAATHAN, ETTÄ ASUNTO ON MAHDOLLISTA VUOKRATA MYÖS KUVIEN JA VIDEON PERUSTEELLA. MIKÄLI OLET HALUKAS VUOKRAAMAAN ASUNNON ILMAN ESITTELYÄ, OLETHAN YHTEYDESSÄ TOIMISTOOMME.

Vuokrasuhteessa noudatetaan myös alalla hyväksyttyä Hyvää Vuokratapaa. Vuokrasopimus toistaiseksi voimassa oleva, mutta mikäli vuokrasuhde kestää alle vuoden, tulee maksettavaksi 1kk:n vuokraa vastaava sopimussakko.

Vuokran korotusehdot: Ensimmäinen mahdollinen korotusajankohta vuoden päästä vuokrasuhteen alkamisesta. Vuokranantaja voi korottaa vuokraa vuosittain elinkustannusindeksin nousua vastaavasti tai enintään 4%. Vuokranmaksun eräpvä aina kuun 5. pvä.

Ota yhteyttä toimistoon ja sovi esittely, asunnon vuokraus ilman esittelyä ei ole mahdollista.

Sijainti: Kuopio Keskusta
Puistokatu 10 B, 70110 KUOPIO
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 2/7
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h + kn
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 1951
Asuinpinta-ala: 24 m²
Yleiskunto: tyydyttävä
Lisätietoja: Vapaa: Heti vapaa
Kohdenumero: 1764182
Vuokra: 510 €/kk
Vakuus: 510,00 e
Vesimaksu: 29 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Sähkö: Kulutuksen mukaan, omalla sopimuksella
Lemmikit sallittu: ei sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lisätietoja: Autopaikka: Taloyhtiön varaustilanteen mukaan
Taloyhtiön nimi: Asunto Oy Kuopion Puistokatu 10
Isännöinti: Kuopion Talokeskus Oy / Taskinen Petri
Tilat ja varustelu: hissi
Tehdyt remontit: 2001 LV-korjauksia,
2002 LVISA-saneeraus, talosaunojen peruskorjaus,
-08 julkisivujen ja parvekkeiden maalauksia,
-09 ikkunat ja parvekeovet,
-12 vesikaton huoltokorjaus,
-12 parvekekorjausten suunnittelu,
-13 parvekkeiden korjausten toteutus,
-14 tuuletusparvekkeiden katokset, sisäpihan kongin lämmöneristyksen
lisääminen, vesirännien maalaus ja paloportaiden kunnostus,
-16 hissien modernisointi. Porraskäytävien maalaus 2017.
Pihasuunnitelman teko 2017.
Energialuokka: C

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

OVV Asuntopalvelut Kuopio
Asemakatu 26, 70100 Kuopio
Puh: 017 363 5566 , 044 363 5561
Ma-Pe klo 10-16

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!