Sovimme asunnon yksityisesittelyt hakijoiden kanssa erikseen.
Tämä talon kolmannen kerroksen koti on valoisa ja viihtyisä. Keittiökomero on kompaktin kokoinen sisältäen kaiken tarvittavan ruoanlaittoon. Säilytystilaa löytyy eteisen liukuovikaapistoista sekä vaatehuoneesta. Kylpyhuone on viihtyisä sekä nykypäiväinen ja pyykinpesu onnistuu taloyhtiön pesutuvassa.
Lasitettu parveke Kirkkopuiston suuntaan vehreillä näkymillä kruunaa kokonaisuuden.
Malskin asuinalueella on palveluita ja kulttuuria sekä ulkoilumahdollisuudet vieressä. Lahden keskustan palvelut sekä tori on kävelyetäisyydellä ja Kisapuiston tenniskentille ja muihin urheilumahdollisuuksiin kävelee parissa minuutissa.
Vuokralainen ottaa ja pitää voimassa kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella koko vuokrasuhteen ajan. Lemmikkieläinten tuomisesta on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa. Mikäli vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen ennen ensimmäistä mahdollista irtisanomisajan alkamispäivää, on vuokralaisella velvollisuus korvata vuokranantajalle sopimussakkona kahden kuukauden vuokraa vastaavan summan. Vuokrasopimus: Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kk kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta.
Vuokravakuus: Kahden kuukauden vuokraa vastaava summa. Vesimaksu: 24 oma mittari. Vesimaksuennakko 24,00 €/kk/hlö. Vesimaksu tasataan vastaamaan todellista kulutusta. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen.
Vuokraovi.comin ja Profinderin tarjoamaa alueen paikallistietoa. Palveluiden tiedot perustuvat Profinderin dataan eivätkä ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.
Tiedossa olevat palvelut:
Palvelut
expand_more
Sähkö
Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle.Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä.Tutustu!