Close

2h+kt+kph+lp , block of flats, 685 €/m, 37 m²

apartment rental, Turku, Vaunukatu 11 B

Vuokrattavana pieni kaksio aivan keskustan tuntumassa.

Asunto Oy Turun Fabriikin Fortuna valmistui Tammikuun lopussa 2018. Fabriikki on alue, jollaisia keskustaan syntyy harvoin. Historiallista uutta Turkua entisellä VR:n konepaja-alueella. Fabriikista pääsee alle kilometrin matkan kävelysiltaa pitkin kauppatorille. Keskustan kaupat, ravintolat, kahvilat ja riennot ovat kävelyetäisyydellä, silti voit asua oman yhtenäisen alueen rauhassa. Alle kilometrin säteellä on useita kouluja ja päiväkoteja sekä päivittäistavarakauppoja.

Fabriikin Fortunan ja kulttuurikeskus Logomon väliin jää Konepajanaukio. Aukion puoleisissa huoneistoissa on asunnon levyiset lasitetut parvekkeet lukuun ottamatta alimman asuinkerroksen ranskalaisia parvekkeita. Pihan puolella parvekkeet ovat tornimaisia, mutta riittävän syviä esimerkiksi pienelle pöytäryhmälle. Olohuoneiden parvekkeiden kohdalta lattiaan saakka ulottuvat ikkunat ja lasikaiteet maksimoivat maiseman. Keittiö ja olohuone ovat avointa tilaa, joka jatkuu parvekkeelle. Asunnoissa on miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys.

Huoneistojen pintamateriaalit: lattiat puukuvioista laminaattia, seinät maalattu ja katto maalattu. Keittiön varustelu: astianpesukone, induktio liesi, erillis uuni, liesituuletin, jääkaappi ja pakastin. Kylpyhuoneen varustelu: suihku, pesukoneliitäntä, peilikaappi, allaskaappi ja kaakelinti. Huoneistossa on lasitettu parveke. Taloyhtiöstä löytyy huoneistokohtaiset varastotilat, ulkoiluvälinevarasto ja kuivaushuone.

Huoneistojen vuokrasopimukset tehdään toistaiseksi jatkuvina mutta 1 vuoden minimiajalla (sopimusakko alle 1v sopimuksesta). Vesi ja sähkö laskutetaan kulutuksen mukaan. Vuokravakuus on 2kk vuokraa vastaava summa. Tupakointi on kielletty sisätiloissa, lemmikit neuvotellaan tapauskohtaisesti. Luottotiedot tarkastetaan ja maksuhäiriöitä ei saa olla.

Huoneisto heti vapaa.

Location: Turku
Vaunukatu 11 B, 20100 TURKU
Rental type: apartment rental
Housing type: block of flats
Accommodation type: non-subsidised
Floor: 6
Vacancy: vacant immediately
Lease: until further notice
Description: 2h+kt+kph+lp
Number of rooms: 2 rooms
Construction year: 2018
Living area: 37 m²
Total area: 37 m²
Features: balcony, suitable for the disabled
Condition: good
Special terms: Vuokrasopimus irtisanottavissa aikaisintaan 11 kuukauden kuluttua sopimuksen alkamisesta. Sähkösopimus: Vuokralainen solmii oman sopimuksen energialaitoksen kanssa. Vuokralaisen vastuu kotivakuutuksesta: Laaja. Sopimusrikkomuksen sakkokuukausien määrä: 2 kk
Rental number: 1729684
Rent: 685 €/m
Payment day: 5. päivä
Deposit: 2 kuukauden vuokraa vastaava
Information about costs: Vuokran korotusperuste: Kustannusten nousua vastaavasti. Vesimaksu kulutuksen mukaan (taloyhtiö laskuttaa)
pets allowed: not allowed
smoking allowed: not allowed
Communications: data socket
Ventilation: Huoneistokohtainen ilmanvaihto
Heating: Kaukolämpö
Kitchen floor: laminate
Kitchen wall: painted
Livingroom floor: laminate
Livingroom wall: painted
Bathroom wall: tile
Features: shower wall, mirror cabinet, washing machine tap, floor heating, bidet
Kitchen type: kitchen
Kitchen features: range hood, dishwasher
Stove: ceramic
Refrigerator: refrigerator/freezer
Name: As Oy Turun Fabriikin Fortuna
Features: lift , drying room, sports equipment storage, cable TV, lift
Future renovations: Ei tiedossa olevia.
Energy class: Legally required energy certificate not available
Transportation: Juna-asema lähellä, sujuvat yhteydet omalla autolla, taksitolppa
lähellä, hyvät pyöräilytiet ja bussipysäkki lähellä

Services

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
This page may not contain all information of this rental property. Please check the information with the advertiser.

Contact

Hilla Haaparanta
Phone: 0445212174
hilla.haaparantatsvv.fi
Turun Seudun Vuokravälitys
Hämeenkatu 14, 20500 Turku
Phone: 02 250 5861

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / month

Hae takausta

Selvitä luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:stä

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Interested? Contact me!