Sulje

1h+k+kph+lasitettu p , kerrostalo, 692 €/kk, 35 m²

vuokrahuoneisto, Turku, Keskusta, Linnankatu 53 E

Hissitalon viidennen kerroksen tyylikäs ja moderni koti.

Kaunis koti, jossa on hyvin tilantuntua. Erillinen tila keittiön edustalla sopii esimerkiksi ruokailuryhmälle tai toimii vaikka työpisteenä. Keittiön varusteisiin kuuluu mm. astianpesukone, ja kaappitilaa on myös hyvin. Kodin lasitetulta parvekkeelta on näkymät sisäpihalle ja Aurajoen suuntaan, pohjoiseen päin. Huoneen puolella on kaapistot vaatteiden säilytystä varten. Kylpyhuone on laatoitettu, ja siellä on liitännät pyykinpesukoneelle.

Loistava sijainti, talon edestä löytyy linja-autopysäkit keskustan ja Turun linnan suuntaan. Aurajoen rantaa pitkin pääsee kävellen ydinkeskustaan maisemista nauttien. Reitin varrelta löytyy suosittuja ravintoloita. Kakolanmäki alkaa talon vierestä ja mäen päälle kuljettaa rinnehissi, joka löytyy parin sadan metrin päästä.

Keskusta ja sitä ympäröivät lähialueet luovat vetovoimaisen kaupunkikuvan, johon Turun vaikuttava historia antaa oman leimansa.

Keskusta on sykkivä, monien mahdollisuuksien ympäröimä kokonaisuus, jossa löytyy virikkeitä niin liikunnasta, kulttuurista, arkkitehtuurista, historiasta, luonnosta kuin hyvästä ruoasta nauttiville. Alueella olevat liikkeet tuovat mukavaa vaihtelua, löytyy isompia ja modernimpia liikkeitä kuin myös pienempiä kivijalkaliikkeitä.

Viehättävät puistot kutsuvat nauttimaan hetken rauhasta. Aurajoen rannassa voi viettää päivää tai iltaa mukavasti maisemia ihaillen tai istumalla kahviloissa.

Liikkuminen kaupungissa on vaivatonta hyvien joukkoliikenteen yhteyksien sekä lyhyiden välimatkojen ansiosta. Liikkuminen sujuu myös kävellen tai pyöräillen vaihtoehtoisia reittejä pitkin samalla ihastelemalla kaupungin tarjoamia inspiroivia vaikutteita, arkkitehtuurisia rakennuksia sekä kauniita maisemia.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 124,56 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Turku Keskusta
Linnankatu 53 E, 20100 TURKU
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 5/11
Vapautuminen: 1.5.2025
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h+k+kph+lasitettu p
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 1967
Asuinpinta-ala: 35 m²
Tilat ja varustelu: parveke, taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Asuntoon ei tuoda lemmikkieläimiä.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.
Kohdenumero: 1785915
Vuokra: 692 €/kk
Vakuus: 692,00 € tai 124,56 euron kertamaksu Takausvakuus-
Vesimaksu: 22 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Sähkö: kulutuksen mukaan, Internet-yhteys: Taloyhtiön internet-yhteys: hinta 0,00 €/kk, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: ei sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Lisätietoja: Varastotilat: Kellarikomero, Lisätietoa pysäköinnistä: Yhtiön
autopaikat täynnä, pitkä jono. (4/2025), Taloyhtiön yhteiset tilat:
pesutupa, pyörävarasto, taloyhtiösauna, Parvekkeen ilmansuunta:
Pohjoinen, Ikkunoiden ilmansuunnat: pohjoinen
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Laminaattilattiat, seinät maalattu
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Allaskaappi, käsisuihku, laatoitettu, lattialämmitys, peilikaappi, pesukone, pesukoneliitäntä, suihku
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Astianpesukone, astianpesukoneliitäntä, integroidut kodinkoneet, jääkaappi-pakastin, keraaminen liesi, liesituuletin, mikroaaltouuni
Taloyhtiön nimi: As Oy Linnanrinne
Tilat ja varustelu: hissi
Tulevat remontit: Tornitalojen pihakannen ja piharakenteiden kunnostus. Tornitalojen
porrashuoneet ja saunat.
Energialuokka: D2018

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Teollisuuskatu 21, katutaso, 00510 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!