Sulje

2h+k+avok+kph+piha , puutalo-osake, 740 €/kk, 68 m²

vuokrahuoneisto, Turku, Keskusta, Kupittaankatu 102 as.

Idyllinen ja tunnelmallinen puutalokoti kahdessa kerroksessa kivalla sijainnilla.

Kodissa on paljon tunnelmaa luovia yksityiskohtia, kuten ikkunat, lautalattia, kakluuni ja vanhat oven kahvat. Kodin alakerrassa on keittiö, jossa on toiminnassa oleva puuliesi. Alakerran puolella on myös olohuone, jonka ikkunoista on näkymät kadulle päin. Olohuoneessa on varaava takka. Alakerran puolella sijaitsee myös kodin kylpyhuone. Eteisen kautta pääsee rappuset yläkerran huoneeseen. Myös yläkerrassa on keittiö, ja varastotilaa löytyy reilusti. Lisää varastotilaa on kodin kellarikerroksessa, jossa sijaitsee myös kaksi pyykinpesukonetta.

Koti sopii hyvin myös esimerkiksi yhteisasumiseen.

Vesimaksuja ei ole, vaan vesi sisältyy vuokraan!

Talon pihapiiri on viehättävä ja idyllinen. Piha on omassa rauhassaan, vaikka sijainti onkin keskeinen. Linja-autot kulkevat lähistöltä säännöllisesti, ja keskustan palveluiden äärelle on lyhyt matka.

Keskusta ja sitä ympäröivät lähialueet luovat vetovoimaisen kaupunkikuvan, johon Turun vaikuttava historia antaa oman leimansa.

Keskusta on sykkivä, monien mahdollisuuksien ympäröimä kokonaisuus, jossa löytyy virikkeitä niin liikunnasta, kulttuurista, arkkitehtuurista, historiasta, luonnosta kuin hyvästä ruoasta nauttiville. Alueella olevat liikkeet tuovat mukavaa vaihtelua, löytyy isompia ja modernimpia liikkeitä kuin myös pienempiä kivijalkaliikkeitä.

Viehättävät puistot kutsuvat nauttimaan hetken rauhasta. Aurajoen rannassa voi viettää päivää tai iltaa mukavasti maisemia ihaillen tai istumalla kahviloissa.

Liikkuminen kaupungissa on vaivatonta hyvien joukkoliikenteen yhteyksien sekä lyhyiden välimatkojen ansiosta. Liikkuminen sujuu myös kävellen tai pyöräillen vaihtoehtoisia reittejä pitkin samalla ihastelemalla kaupungin tarjoamia inspiroivia vaikutteita, arkkitehtuurisia rakennuksia sekä kauniita maisemia.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 133,20 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Turku Keskusta
Kupittaankatu 102 as., 20810 TURKU
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: puutalo-osake
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2h+k+avok+kph+piha
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 1930
Asuinpinta-ala: 68 m²
Kokonaispinta-ala: 68 m²
Yleiskunto: tyydyttävä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.
Kohdenumero: 1698510
Vuokra: 740 €/kk
Vakuus: 740,00 € tai 133,20 euron kertamaksu Takausvakuus-
Vesimaksu: 0 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Internet-yhteys: Vuokralainen tekee, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Sähkölämmitys
Lisätietoja: Varastotilat: Vinttikomero, Lisätietoa varastotiloista: Kellarissa
varastotilaa, Lisätietoa pysäköinnistä: Autopaikka pihalla,
Parvekkeen ilmansuunta: Itä, Ikkunoiden ilmansuunnat: pohjoinen, itä
Energialuokka: Ei lain vaatimaa energiatodistusta
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Laminaatti-, muovimatto ja lautalattiat, tapetoidut ja maalatut seinät.
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Suihku. Lisätietoja: Kellarikerroksessa 2x pesukone
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Jääkaappi-pakastin, puuliesi, sähköliesi. Lisätietoja: Vuokranantaja on valmis hankkimaan asunnolle astianpesukoneen.

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Ilmalankuja 2, 00240 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!