Kodin vuokraan kuuluu 50M nettiyhteys.
The rent includes 50M internet connection.
Vuokrataan näppärä, alkovilla varustettu yksiö Martinlaaksosta!
Tässä Lumo-kodissa on erinomainen pohjaratkaisu. Eteisestä sekä alkovista löytyy reilusti säilytystilaa. Keittiön päätyyn mahtuun ruokapöytä ja alkovisyvennykseen sängyn lisäksi esimerkiksi sohva tai työpiste. Kodin kruunaa lasitettu parveke.
Asunto sijaitsee erittäin hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien äärellä. Alue on rauhallista ja vehreää. Kiven heiton päästä löytyy Martinlaakson ostoskeskus kattavine palveluineen. Juna-asemakin löytyy heti ostoskeskuksen takaa. Liikut sitten julkisilla tai autolla, on sijainti aivan loistava.
Vuokraa tämäkin koti verkkokaupastamme!
Vilkkaassa Martinlaaksossa kaikki on lähellä
Laajaniityntie 2a sijaitsee Martinlaakson asuinalueella Vantaalla. Martinlaakso on nopeasti kasvavaa aluetta, jonka pääkadun varrella olevalle bulevardille on sijoittunut useita palveluita ja kauniita puistoja, jotka elävöittävät alati uudistuvaa kaupunginosaa entisestään. Alueen kaunista korkeuskuvaa maalaa kolme suurta mäkeä: Raappavuori, Laajavuori ja Kivivuori.
Laajaniityntie 2a on vuonna 2019 rakennettu kuusikerroksinen kerrostalo, josta löytyy yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Asunnot ovat erinomaisessa kunnossa ja niiden sisustuksessa on käytetty laadukkaita materiaaleja.
Talon läheltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut. Terveysasema, linja-autoterminaali ja kauppakeskus ovat kaikki kävelymatkan päässä. Alueelta löytyy useita koulutuslaitoksia alakouluista ammattikouluihin, ja Metropolian ammattikorkeakoulu on kahden junapysäkin päässä kohteesta. Vantaan tiheimmin asutulle alueelle ja yhä kasvavaan Martinlaaksoon on suunniteltu paljon uutta rakennettavaa, aina päiväkodeista erilaisiin palveluihin.
Kaikki kohteen asunnot ovat varusteltu tiskikoneella, integroiduilla hellalla ja uunilla sekä upeilla keittiön graniittitasoilla. Kylpyhuoneissa on allas- ja peilikaapit, lattialämmitys ja paikka pyykinpesukoneelle. Asuntojen pohjaratkaisut ovat oivaltavia ja asunnoista löytyy hyvin säilytystilaa. Laadukkaat tyyliratkaisut, kuten leveälankkuiset laminaattilattiat ja ruostumattomasta teräksestä valmistetut kodinkoneet kruunaavat tyylitietoisen sisustuksen. Kaikista asunnoista löytyy vähintään ranskalainen parveke ja monessa on myös tilava lasitettu parveke. Vuokraan sisältyy 50 Mbits/s internet-yhteys.
Talon asukkaiden yleisessä käytössä ovat saunatilat sekä tilavat varastotilat ulko- ja urheiluvarusteiden säilytykseen. Asukkaiden käytössä on 26 autopaikka