Parvekkeellinen yksiö Pähkinärinteessä Vantaalla!
Persoonallisella pohjaratkaisulla toimiva asunto. Asunnossa on pieni väliovella suljettava tuulikaappi. Asuinhuoneen yhteydessä olevan avokeittiön saa katseilta piiloon haitarioven taakse. Sängylle on alkovi, josta löytyy myös kaappitilaa valmiina. Asunnon parveke ja ikkuna on etelän suuntaan. Kylpyhuoneessa on pesukoneliitäntä.
Hyvät bussiyhteydet Rajatorpantieltä ja lähikauppa vain 400m päässä. Ulkoilureitit lähtevät myös asunnon vierestä.
Vihdintien varrella sijaitseva Pähkinärinne on viihtyisää aluetta hyvillä peruspalveluilla. Alueella on kaksi ostoskeskusta, joista löytyy niin ruokakauppoja, apteekki kuin kioskikin. Isommille ostoksille voi suunnata esimerkiksi muutaman kilometrin päähän kauppakeskus Myyrmanniin tai Espoon puolelle Leppävaaraan. Pähkinärinteessä on päiväkoti ja alakoulu. Alueen helmi, Lammaslampi, on suosittu ulkoilualue, ja sieltä löytyy myös koirien uimaranta. Busseja kulkee hyvin sekä Espoon että Helsingin suuntaan.
12 kk:n minimiasumisaika. Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 102,06 euroa.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi