Sulje

1h+kk+kph , kerrostalo, 549 €/kk, 26,5 m²

vuokrahuoneisto, Vantaa, Vaarala, Lähdepuistontie 17 G

Ylimmän kerroksen toimivapohjainen koti rauhalliselta sijainnilta!

Selkeä pohjaratkaisu tekee asunnosta neliöitään tilavamman ja avaramman tuntuisen. Ikkunallisessa keittokomerossa on hyvin kaappitilaa sekä mukavat puitteet arkitoimiin. Säilytystilaa on hyvin myös kiinteiden kaapistojen avulla. Kylpyhuone on laatoitettu ja siellä on paikka pyykinpesukoneelle!

Rauhallinen sijainti päättyvän kadun varrella hyvien ulkoilumahdollisuuksien ääressä. Vaaralasta on toimivat kulkuyhteydet ja lähikauppa löytyy vierestä.

Luonnonläheinen, Hakunilan suuralueeseen kuuluva Vaarala on tunnettu rauhallisesta ja viihtyisästä ympäristöstään. Alue on liikunnan ja ulkoilun harrastajalle oiva, sillä hyvät maastot löytyvät aivan vierestä! Suunnata voi esimerkiksi Slåttmossen luonnonsuojelualueelle, joka on Helsingin ainoa keidassuo.

Alueella on oma lähikauppansa, mutta kauppaostoksille voi suunnata myös Hakunilan ostarille tai Jakomäen markettien ääreen. Isommille ostoksille voi mennä vaikka noin 10 minuutin ajomatkan päässä olevaan kauppakeskus Jumboon, tai Tikkurilan kattavien palveluiden luokse.

Viereinen Kehä III ja Lahdenväylä mahdollistavat sujuvan liikkumisen omalla autolla. Myös julkinen liikenne toimii mukavasti alueella.

Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 98,82 euroa.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Vantaa Vaarala
Lähdepuistontie 17 G, 01230 VANTAA
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 4/4
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h+kk+kph
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 1957
Asuinpinta-ala: 26,5 m²
Kokonaispinta-ala: 26,5 m²
Tilat ja varustelu: taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Lemmikkieläinten tuomisesta asuntoon on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %.

Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.

Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Kohdenumero: 1750031
Vuokra: 549 €/kk
Vakuus: 549,00 € tai 98,82 euron kertamaksu Takausvakuus-p
Vesimaksu: 25 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Remontit: 2022 Asennettiin tallentava kameravalvonta.
2021 Katon peruskorjaus
2012 Sähkönousujen uusiminen
2011-2012 Linjasaneeraus
2011 Ikkunoiden uusiminen
Lisätietoja: Varastotilat: Vinttikomero, Lisätietoa pysäköinnistä: Taloyhtiöllä on
3 vapaata autopaikkaa, tilanne 1/2025, Taloyhtiön yhteiset tilat:
kuivaushuone, mankeli, pesutupa, pyörävarasto, taloyhtiösauna
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: laminaattia lattia, seinät vaaleat maalatut
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Jääkaappi, sähköliesi
Taloyhtiön nimi: Asunto Oy Metsänreuna
Tulevat remontit: 2025: Julkisivujen kuntotutkimus, Ikkunoidenhuoltokunnostus,
Lämmitysjärjestelmän kuntotutkimus, Vanhojen sulkuventtiileiden
uusiminen, Viemäriverkostojen huoltohuuhtelu ja TV-kuvaus,
2028: Salaojajärjestelmän kuvaus ja huuhtelu, Viemäriverkostojen
huoltohuuhtelu ja TV-kuvaus
Energialuokka: D2018

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Ilmalankuja 2, 00240 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!