Hissillisen luhtitalon 4/5 kerroksen päätyhuoneisto rauhallisen kadun päässä lähellä keskustan palveluita.
Toimivapohjainen juuri pintaremontoitu kolmio, jossa tilava olohuone, juuri uusittu keittiö, jonka edustelle jää olohuoneeseen avautuva ruokailutila ja kaksi erillistä makuuhuonetta.
Olohuoneesta on käynti etelän puoleiselle lasitetulle parvekkeelle.
Tilava laatoitettu ikkunallinen kylpyhuone, jossa suihku ja pesukoneliitäntä. Oman saunan löylyihin pääsee aina halutessaan. Erillinen wc helpottaa perheen aamutoimia.
Toijalassa saa elää lähellä luontoa, monipuolisten palveluiden ja liikenneyhteyksien äärellä.
Kulkuyhteydet ovat toimivat. Vieressä on moottoritie, joten omalla autolla pääsee helposti eri suuntiin. Sijainti pääradan varrella junaratojen risteyskohdassa takaa vaivattoman matkaamisen. Esimerkiksi Tampereelle ja Hämeenlinnaan pääsee junalla vajaassa puolessa tunnissa, myös Turun suuntaan yhteydet ovat hyvät. Sisäinen bussiliikenne kulkee mm. Viialaan ja Kylmäkoskelle. Myös pyöräilyliikenteen kehittäminen on käynnissä.
Varsinkin keskustassa on kattavat palvelut, sillä isot ruokakaupat, apteekki, pankit ja ravintolat ovat keskittyneet pääkadun varrelle. Akaan hyvinvointikeskus, josta löytyy mm. terveysasema ja neuvola, on heti aseman vieressä. Lempäälän Ideaparkiinkin ajaa vain vartissa. Toijalassa on useita päiväkoteja sekä koulut alakoulusta lukioon saakka.
Luonnon ja vesistöjen äärelle päästäkseen ei tarvitse lähteä kauas. Toijalan satama-alue tarjoaa runsaasti aktiviteetteja, kuten uimarannan vesipuistoineen, melontaa, fatbike-pyöräilyä, suppailua, padelia ja minigolfia. Terisjärven ja Arajärven luontopoluilla saa nauttia kauniista luontoelämyksistä. Talvisin hiihtolenkin jälkeen voi pulahtaa avantoon ja sen jälkeen lämmitellä saunassa. Vesistöt tarjoavat mahdollisuuksia veneilyyn ja kalastukseen.
Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 152,82 euroa.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi