Mannilan mukavalta asuinalueelta löytyy tämä luhtitaloyksiö. Asunnon varustelutasoon kuuluu laminaattilattia, jääpakastinkaappi sekä kokonaan laatoitettu kylpyhuone pesukonevarauksin. Asunnossa on ranskalainen parveke, joten tuuletus onnistuu näppärästi. Eteisen kattoon asti ylettyvien peiliovien taakse on piilotettu mukava määrä säilytystilaa.
Pieni taloyhtiö on suojaisalla sisäpiha-alueella, ja yhdessä talossa onkin vain 12 huoneistoa!
Mannila on omakoti- ja rivitalovoittoista aluetta, johon on muutamien viime vuosien aikana noussut myös kerrostaloja. Keskustaan on matkaa noin 4 kilometriä ja Palokan keskuksen kattaville palveluille noin 2 kilometriä.
Jos kiinnostuitte asunnosta, jätättehän hakemuksen osoitteessa https://vuokraus.rettamanagement.fi/asunnot
Mankolasta löytyy tämä luhtitalokohde. Alueelta on hyvät kulkuyhteydet Nelostien ansiosta. Liikuntamahdollisuudet ovat erinomaiset Tuomiojärven ja Palokkajärven virkistysreittien ansiosta. Palvelut jäävät parin kilometrin päähän Palokankeskukselle, josta löytyy kauppojen lisäksi mm. kuntosali ja muita erikoisliikkeitä.
Markkinoinnissa näkyvät valokuvat voivat olla vastaavasta asunnosta kohteessa, eivätkä ole välttämättä tarkastelemastanne huoneistosta. Asunnoissa voi olla eroavaisuuksia esim. ikkunamaisemien osalta.
Jos kiinnostuitte asunnosta, jätättehän hakemuksen osoitteessa www.retta.fi.