Close

2H+KK+S , row house, 621.59 €/m, 45 m²

apartment rental, Riihimäki, Uhkola, Sompiontie 1

Riihimäen Uhkolan alueella sijaitseva Sompiontie 1 on vuonna 1992 valmistunut rivitalo, jossa on yhteensä 25 asuntoa. Talossa on viihtyisiä kaksioita ja kolmioita hyvillä pohjaratkaisuilla.

Tarjolla on erinomaiset yhteistilat, sillä asukkaiden käytössä on talopesulan lisäksi asukastila. Talossa on myös asuntokohtaiset irtaimistovarastot sekä erillinen kylmä ulkovarasto.

Uhkola asuinalueena

Rivitalo- ja omakotataloistaan tunnettu Uhkola sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä Riihimäen juna-asemalta. Alue on rauhallinen ja ympäriltä löytyvät hyvät ulkoilumaastot. Alueella toimii Jukolan monitoimitalo ja Uhkolan Grillikioski. Lähistöltä Vahteriston ulkoilualueelta löytyy myös kaunis Atsaleapuisto, missä voi ihailla väriloistosta kukinta-aikaan.

Riihimäeltä löytyvät hyvät peruspalvelut ja ostoksia voi tehdä myös kaupungista löytyvistä tehtaanmyymälöistä sekä pienistä erikoiskaupoista. Keskustasta löytyy etenkin lapsiperheiden mieleen oleva Riihimäen Pieni Lelukauppa, joka on jo nähtävyys itsessään. Kulttuurista kiinnostuneiden kannattaa vierailla Suomen lasimuseossa, jossa vaihtuvat näyttelyt lasin historiasta ja muotoilusta.

Sompiontie 1:n asunnot

Asuntoja on 25. Ne ovat kooltaan 4577,5 m2. Talossa on kaksioita ja kolmioita niin yksin asuvien, pariskuntien kuin lapsiperheidenkin tarpeisiin. Myös lemmikit ovat tervetulleita. Jokaisessa asunnossa on oma sauna ja pieni terassipiha.

Vuokraan sisältyy 50 Mbit/s internet-yhteys, vesi ja talopesulan käyttö. Asuntonäyttö järjestetään vain asuntotarjouksen saaneelle hakijalle.

Location: Riihimäki Uhkola
Sompiontie 1, 11130 RIIHIMÄKI
Rental type: apartment rental
Housing type: row house
Accommodation type: need-based apartment
Floor: 1/1
Vacancy: 11/1/24
Lease: until further notice
Description: 2H+KK+S
Number of rooms: 2 rooms
Construction year: 1992
Living area: 45 m²
Total area: 45 m²
Features: own sauna
Condition: good
Rental number: 1695675
Rent: 621.59 €/m
Deposit: 0
Information about costs: Vesi: Vesi sisältyy vuokraan.
pets allowed: allowed
smoking allowed: not allowed
Ventilation: hajautettu poisto
Heating: Maalämpö
Name: Sompiontie 1
Maintenance: Lassila & Tikanoja Oyj / Hämeenlinna-Riihimäki
Energy class: D 2018

Services

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
This page may not contain all information of this rental property. Please check the information with the advertiser.

Contact

Kiinteistö Oy M2-Kodit
Pitkänsillanranta 3, 00530 HELSINKI

www.m2kodit.fi

Selvitä luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:stä

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Interested? Contact me!