Asunto sijaitsee aivan Tikkurilan palveluiden kupeessa. Matkaa Tikkurilan juna-asemalle vain kaksi kilometriä, josta pääsee junalla Helsingin keskustaan alle viidessätoista minuutissa. Lähistöltä löytyy muun muassa Tikkurilan lukio, alakoulu, kirjasto sekä usean eri ketjun ruokakauppoja.
Asunto on tilava ja neliöt ovat hyödynnetty fiksulla pohjaratkaisulla, kaappitilasta tinkimättä. Keittiön varusteisiin kuuluu jääkaappi pakastinlokerolla, uuni, mikro ja liesi. Kylpyhuoneessa tila ja liitännät pyykkikoneelle. Makuuhuone varustettu kahdella liukuovella, jotka minimoivat ovien käyttämän tilan. Koko asunnon levyinen, suuri parveke lisää asuinmukavuutta ja mahdollistaa koollaan esimerkiksi terassikalusteet. Taloyhtiöstä löytyy ulkoiluvälinevarasto sekä irtaimistovarastot.
- Vuokra 745€/kk
- Vakuus 745€
- Vesiennakko 20€/kk
- Vuokralainen tekee itse sähkösopimuksen ja ottaa kotivakuutuksen.
Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana - ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta. Vuokralainen voi irtisanoutua aikaisemminkin maksamalla 1 kk:n vuokran suuruisen irtisanomiskorvauksen vuokranantajalle.
Asunto on heti vapaa, joten kysy lisätietoja emilia.ojala@kiinteistotahkola.fi tai 050 471 9795. Jos olet kiinnostunut vuokraamaan asunnon, täytä hakemus osoitteessa https://kiinteistotahkola.fi/valitys/vuokravalitys/vuokralaiselle/vuokra-asuntohakemus/